Olen viimisessä kirjoituksessani puhunut suosta, ajasta, sekä ihmisestä jonka kanssa rakastaa aikaa. Aika voi olla oikeastaan erittäin kaunis asia, kun sitä oikein osaa katsoa. Nyt on minun aikani. Nimittäin tänään on se päivä, jolloin minä ja sielunystäväni vuosi sitten päätettiin virallisesti lyödä hynttyymme yhteen. Silloin sovimme että tämä olisi nyt sitä totisinta totta. Kaksi kuukautta sitä aikaisemmin tutustuimme ja suhde lähti erittäin hitaalla, varman päälle-asenteella liikkeelle, ja kyllähän se vain kannatti. Nimittäin viime viikolla oli jo meidän vuosipäivämme! Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen, että olen onnistunut jonkun toisen ihmisen kanssa ja päässyt yhtä pitkälle kuin lottaaja voittokupongin kanssa kassalla. Noin kuvainnollisesti. En silti ikinä haluaisi olla lottovoittaja, jos sikseen tulee.
Mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi olla 'oma ihminen'. Olen oppinut kyseisen termin eräästä lääkärisarjasta ja kopioinut sen arkisanastooni. 'Oma ihminen' tarkoittaa sellaista henkilöä, joka tuntee sinut paremmin kuin oma äitisi, on paras ystäväsi joka asiassa, hän huomaa jos käyttäydyt oudosti, sekä tietää mikä saa sinut tekemään hulluuksia. Minun oma henkilöni on oma poikaystäväni.
Puhuin edellisissä kirjoituksissani kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Nyt löysin teille erään aiheeseen liittyvän, erittäin sykähdyttävän videon. Se on tässä:
Sitemmin. Mnä itse olen erittäin herkkä, tunteellinen ja tarkka perfektionisti. Jos jokin asia ei mene ollenkaan niin kuin minä olen sen suunnitellut ja halunnut menevän, on minun vaikea olla saamatta itkupotkuraivareita. Mutta olen erittäin hyvä peittämään sen. Osaan pidätellä itkua ja pitää väpättävän leuan kurissa. Se on taitoni, jos sitä siksi voidaan luetella. Jostain kumman syystä poikaystäväni seurassa en kuitenkaan voi pidätellä itkuani jos itkettää. Enkä naurua jos naurattaa. Enkä mitään muutakaan tunnetilaa voi salata häneltä. Tämänkin takia hän on minun 'oma ihmiseni'.
Mutta vaikka minä olenkin mestari tunteiden piilottamisessa, en mitenkään voisi ikinä olla yhtä vahva kuin mitä linkkaamani videon poika on. Haluaisin vetää hänet vain syliini ja kertoa hänelle että minä olen hänen uusi ystävänsä. Seitsemän vuotta jatkuvaa kiusaamista saa kenet tahansa pohjamutiin, mutta tämä poika ei vain lannistu! Niin sitä pitää! Nouse niiden yläpuolelle, älä anna heidän satuttaa sinua. Ole kuka olet. Ole kuka olet huolimatta ihmisistä, jotka haluaisivat tehdä pahaa sille, kuka sinä olet.
Kukako minä olen? Minä olen Miia netin siimeksistä. Olen koulumme Tutor, OPKH:n jäsen, joulujuhlasuunnitteluavustaja, tanssiavustusryhmässä ja maalausprojektivastaava. Minullakin on vihaajia. Tottakai on. Mutta yritän kaikesta huolimatta pysyä positiivisena maailman loppuun asti. Koska aina riittää negatiivisia ihmisiä, ajatuksia ja epätoivoisia päiviä. Ilman positiivisuutta minä en niistä selviäisi. Olen auttaja. Pelastaja. Olen pelastanut ihmisiä tekemästä itsemurhaa, olen neuvonut kuinka päästä ylös pohjamudista. Olen ollut ystävä. Mutta sitten kun minä itse olen tarvinnut apua, en jostain syystä ole löytänyt ketään jolle puhua. Olen ollut ystävä, mutta silti yksin. En ole katkera, olen vain hämmentynyt. Mutta enää en ole yksin, vaan minulla on oma ihmiseni.
Loppuun runo. Tommy Tabermannilta, tottakai.
Sille jota ruoho rakastaa
Sille ruoho laulaa
Sille jokaa rohkenee kuunnella
sydänääniä
Sille sydän laulaa.
W. Shakespearilta:
Niin rakkaus lohduttaa
kuin sateen jälkeen
päivänpaiste.
Hyvää yötä!
-Miia
Ps. kiitos anonyymi kommentistasi! Olen otettu, sillä mielikuvitusystävieni lisäksi minun blogiini eksyy oikeitakin henkilöitä. Kiitos ja kumarrus!
