Kaksin aina kaunihimpi.

Olen viimisessä kirjoituksessani puhunut suosta, ajasta, sekä ihmisestä jonka kanssa rakastaa aikaa. Aika voi olla oikeastaan erittäin kaunis asia, kun sitä oikein osaa katsoa. Nyt on minun aikani. Nimittäin tänään on se päivä, jolloin minä ja sielunystäväni vuosi sitten päätettiin virallisesti lyödä hynttyymme yhteen. Silloin sovimme että tämä olisi nyt sitä totisinta totta. Kaksi kuukautta sitä aikaisemmin tutustuimme ja suhde lähti erittäin hitaalla, varman päälle-asenteella liikkeelle, ja kyllähän se vain kannatti. Nimittäin viime viikolla oli jo meidän vuosipäivämme! Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen, että olen onnistunut jonkun toisen ihmisen kanssa ja päässyt yhtä pitkälle kuin lottaaja voittokupongin kanssa kassalla. Noin kuvainnollisesti. En silti ikinä haluaisi olla lottovoittaja, jos sikseen tulee.

  Mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi olla 'oma ihminen'. Olen oppinut kyseisen termin eräästä lääkärisarjasta ja kopioinut sen arkisanastooni. 'Oma ihminen' tarkoittaa sellaista henkilöä, joka tuntee sinut paremmin kuin oma äitisi, on paras ystäväsi joka asiassa, hän huomaa jos käyttäydyt oudosti, sekä tietää mikä saa sinut tekemään hulluuksia. Minun oma henkilöni on oma poikaystäväni.

Puhuin edellisissä kirjoituksissani kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Nyt löysin teille erään aiheeseen liittyvän, erittäin sykähdyttävän videon. Se on tässä:

Sitemmin. Mnä itse olen erittäin herkkä, tunteellinen ja tarkka perfektionisti. Jos jokin asia ei mene ollenkaan niin kuin minä olen sen suunnitellut ja halunnut menevän, on minun vaikea olla saamatta itkupotkuraivareita. Mutta olen erittäin hyvä peittämään sen. Osaan pidätellä itkua ja pitää väpättävän leuan kurissa. Se on taitoni, jos sitä siksi voidaan luetella. Jostain kumman syystä poikaystäväni seurassa en kuitenkaan voi pidätellä itkuani jos itkettää. Enkä naurua jos naurattaa. Enkä mitään muutakaan tunnetilaa voi salata häneltä. Tämänkin takia hän on minun 'oma ihmiseni'.  

   Mutta vaikka minä olenkin mestari tunteiden piilottamisessa, en mitenkään voisi ikinä olla yhtä vahva kuin mitä linkkaamani videon poika on. Haluaisin vetää hänet vain syliini ja kertoa hänelle että minä olen hänen uusi ystävänsä. Seitsemän vuotta jatkuvaa kiusaamista saa kenet tahansa pohjamutiin, mutta tämä poika ei vain lannistu! Niin sitä pitää! Nouse niiden yläpuolelle, älä anna heidän satuttaa sinua. Ole kuka olet. Ole kuka olet huolimatta ihmisistä, jotka haluaisivat tehdä pahaa sille, kuka sinä olet.

Kukako minä olen? Minä olen Miia netin siimeksistä. Olen koulumme Tutor, OPKH:n jäsen, joulujuhlasuunnitteluavustaja, tanssiavustusryhmässä ja maalausprojektivastaava. Minullakin on vihaajia. Tottakai on. Mutta yritän kaikesta huolimatta pysyä positiivisena maailman loppuun asti. Koska aina riittää negatiivisia ihmisiä, ajatuksia ja epätoivoisia päiviä. Ilman positiivisuutta minä en niistä selviäisi. Olen auttaja. Pelastaja. Olen pelastanut ihmisiä tekemästä itsemurhaa, olen neuvonut kuinka päästä ylös pohjamudista. Olen ollut ystävä. Mutta sitten kun minä itse olen tarvinnut apua, en jostain syystä ole löytänyt ketään jolle puhua. Olen ollut ystävä, mutta silti yksin. En ole katkera, olen vain hämmentynyt. Mutta enää en ole yksin, vaan minulla on oma ihmiseni.

Loppuun runo. Tommy Tabermannilta, tottakai.

Sille jota ruoho rakastaa
Sille ruoho laulaa
Sille jokaa rohkenee kuunnella
sydänääniä
Sille sydän laulaa.

W. Shakespearilta:

Niin rakkaus lohduttaa
kuin sateen jälkeen
päivänpaiste.

Hyvää yötä!
-Miia

Ps. kiitos anonyymi kommentistasi! Olen otettu, sillä mielikuvitusystävieni lisäksi minun blogiini eksyy oikeitakin henkilöitä. Kiitos ja kumarrus!

Loistava onni

Tulin vain kertomaan tänne teille nyt tänä yön hetkenä, että



MINÄ OON NIIN ONNELLINEN!



Ei mulla muuta :) Hyvää yötä!

Hulluna on hyvä olla kun ei vain järki puutu.

Koeviikkoni on vihdoin päättynyt! Minusta voi jo nähdä, kuinka stressini pikkuhiljaa valuu aivoistani pihalle viheltäen 'Smells like teen spirit'-kappaletta. Vähäiset yöuneni ovat alkaneet verottamaan järjenjuoksuani. Olen tänään pelännyt pimeää, viestitellyt niitä näitä koulumme rehtorin kanssa, säikähtänyt kokkikerhoystävääni huudon säestyksellä, sekä kävellyt puutapäin niin, että huomasin tilanteen vasta oksan tunkeutuessa silmäni uumeniin. Lisäksi kerholaiset ihmettelivät levotonta hartauksenlukijaa. Eläydyin siihen niin mukaan, että kaikki tarinan äänenpainotuksetkin tulivat tunteella.

Lisäksi adhd:maisuuttani selittää jännitys. Sietämätön jännitys, odotus, pelko. Pieni epävarmuus. Mutta toisaalta mieleni yrittää vaivoin rauhoittaa tätä jännitystä, sammuttaa sitä sammutuspeitteillä. Se sanoo, että ei se nyt niin iso juttu ole, kaikki on hyvin, kaikki on vain hyvin. Sydän hakkaa. Silmät räpyttelee kolminkertaisella vauhdilla. Jalka vispaa ja hengitys salpautuu. Pian on vuosi kulunut, enkä ole ikinä ollut näin käsittämättömän varma ja luottavainen tällaiseen asiaan. Tämä vuosi todistaa, että minullekin voi todella tapahtua näin suurta hyvää.

Huu, mutta nyt on hyvä rauhoittua. Olen menossa nukkumaan, kello on puoli yksitoista. Huomenna vapaapäivä. Hallelujah! Jamie Cullumia, olkaapas hyvät:

Olen erittäin tyytyväinen, että Anna-Sofia voitti Suomen Huippumalli haussa-kilpailun. Tiesin alusta lähtien, että hän on se tyttö. Ja olen sitäpaitsi ollut hänen kanssaan samaan aikaan Italialaisessa ravintolassa syömässä. Joten, tästä päätellen, olen itsekin lähestulkoon julkisuuden henkilö! Eat that!

-Miia

Kyllä sokeakin kana jyvän löytää.

Huomenna on tärkeä koe, vaikka ei se merkityksellinen ole. Lakitiedon koe. Olen lukenut ja opiskellut tällä kurssilla intohimoisesti ja tiedonjanoisesti, mutta silti tuntuu etten vieläkään tiedä tarpeeksi. Mutta tiedon sijaan tiedän sen että enempää en jaksa lukea. Toivon vain, toivon erittäin hartaasti, että kokeeseen ei tulisi velka-asiatehtäviä. Kunpa ei tulisi, niin en hukkuisi vielä hylättyjen numeroiden saarelle.

 Tuntuu hullunkuriselta, miten aika juoksee sumuverhon lävitse aina niin nopeaa kun löytää jonkun ihmisen jonka kanssa rakastaa aikaa. Silloin kun tämä henkilö taas on muualla, aika tuntuu sumealta suolta jonka lävitse täytyy ryömiä päästäkseen takaisin kiitävän ajan seuraan. Aina mielessäni käy polut, joiden kautta voisin kiertää hitaan ajan suot, mutta niiden polkujen varrella hänellä vaanii koulukirjat ja muu elämä. Mutta joskus haluaisin taas vetää hänetkin suohoni sekaan myllertämään. Menisimme vain piiloon aikaa ja oltaisiin paikallaan kunnes on taas hyvä jatkaa polun varrelta. Mutta suot ovat vetisiä ja virkistäviä, joten joskus tuntuu vain mukavalta pulahtaa sekaan ja möyhiä kunnolla ajan kanssa ennenkuin kiitoajantie taas löytyy.
 Kohta vuosi on taas vierinyt ja hyvin olen pysynyt tällä polulla, sekä löytänyt oikeat suoreitit takaisin tielle!

On jännittävää, kun sanat vain pulpahtavat mieleni pinnalle ja mietin sitten miten niistä saisi koottua hyvän kokonaisuuden. Onhan nämä tekstit erittäin sekavia ja parikin aihetta saattaa sisältyä yhteen kirjoitukseen, mutta tällainen on minun mieleni. Kukapa mieleeni kurkistanut olisikaan sieltä ulos päässyt niin, että olisi saanut selville mitä reittiä ajatukseni juoksentelevatkaan. Kukapa siellä käynyt olisi sieltä ikinä edes päässyt ulos.

Mutta nyt, tämä tuleva kappale preppaa minua huomiseen kokeeseen, antaa minulle paremman kuin hylätyn numeron. Tämä kappale auttaa jaksamaan ja näkemään tulevaisuuteen unelmien kautta. Nauttikaa ihanasta Janet Devlinistä:

Ja hei, kuulin että täällä olisi käynyt lukijoita. Jos sinä olet yksi sellainen, ei-mielikuvitusystäväni, laitahan viestiä tai kommenttia minulle ja kerro risut ja ruusut kirjoituksistani. Tämän blogin kirjoittamisen tarkoituksenahan on kehittää minua kaikin puolin, joten kaikenlainen palaute on aina tervetullutta!

Kiitos ja hyvää yötä!
-Miia

Eteenpäin elävän mieli.

Tajusin tänään lukiessani kokeeseen, että viimeinen kertani täälläpäin oli syyskuun alussa. Siitä hetkestä on jo yli kaksi pitkää kuukautta ja sinä kahden kuukauden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä! Kuten esimerkiksi se, että olen nyt vuotta vanhempi ihminen, vaikkakin tarkalleen ottaen vain 61 päivää kypsempi, kuin sinä hetkenä kun viimeksi kirjoitin tänne. Ah, että minä rakastan monimutkaisesti puhumisesta, sillä sen jälkeen jokainen joka minua kuunteli tuntee lamauttavan tyhjyyden iskevän korviensa lävitse, jonka jälkeen on pakko henkäistä: "Siis mitä?"


Mieleni on täynnä erilaisia aiheita joista voisin puhua ja paasata. Mutta ennen kuin voin alkaa kertoilemaan omia vankkoja mielipiteitäni Euroopan talouskriisin aiheuttajista, on minun puhuttava ensin yhdestä asiasta joka painaa mieltäni ja raastaa sydäntäni. Sen asian aihe on miten tämän päivän yhteiskunnassa ei enää ymmärretä tehdä niitä pieniä hyviä tekoja, mitä ennen vanhaan tehtiin.

Enkä halua kuulostaa maailmaan tympiintyneeltä - 'kun minä olin nuori' -mummelilta, mutta ihmisten tulisi avata katseensa oman napapiirinsä ympäriltä ja ajateltava välillä ympärillä olevia ihmisiä. Mitä ajattelet esimerkiksi suljetulla linja-autopysäkillä odottelevasta, toiselta paikkakunnalta tulleesta raskaana olevasta naisesta tai vaikkapa vain nuoresta tytöstä kaupan pihalla, jonka pyörä on mennyt rikki eikä tyttö tiedä mitä tehdä? Ehkä ihmiset ajattelevat, että juuri hänen ei tarvitse auttaa tuota raskaana olevaa naista, sillä on kiire ja kyllä joku muu sen hoitaa. Tai että koska laki ei pakota sinua tekemään pientä palvelusta, miksi tehdä sitä. Tai sitten joku ihminen on auttanut toista ihmistä ajatellen, että se joka toista ihmistä auttaa, saa itse myös apua tarvittaessa. Mutta pettymykseksi onkin huomannut, ettei oma teko muiden ihmisten auttavaan käteen vaikuta, etkä sinä siitä auttamisesta mitään vastinetta saa. Myönnän, että olen itse sortunut tällaiseen ajatteluun varsinkin silloin, kun olisin tarvinnut apua kaupan pihalla, jolloin kukaan ohikulkijoista ei pientä ivallista hymyä lukuunottamatta taipunut auttamaan. Mutta näin ei saisi ajatella. Koska hymyn saa pysymään korvissa ja itsetunnon saa kohoamaan, kun auttaa esimerkiksi tuntematonta mummoa kauppakassien kantamisessa tai kotioven avaamisessa, ja tietää sen avun olleen tälle mummolle erittäin suuri ihme.

 Toisenlainen herääminen pitäisi tapahtua yksinäisiä ihmisiä kohtaan. Jos näet jonkun koulun käytävällä istuvan yksin penkillä, niin miksi et menisi juttelemaan hänelle? Vaikka sinulla olisikin läjäpäin ystäviä ja kavereita ympärilläsi, oletko miettinyt, miten ihanaa olisikaan tälle yksinäiselle ihmiselle jos vain menisit kysymään häneltä kuulumisiaan?

Ja tottakai minä ajattelen että heitä kuuluisi auttaa, olenhan oman kouluni tutor ja työnkuvaani kuuluu ajatella näin. Mutta pelkkä työnkuva ei saa minua ajattelemaan tällä tavalla, sillä olen itse joskus ollut se yksinäinen 'joku'-niminen tyttö koulun penkillä ja toivonut että joku tulisi ja kysyisi edes kuulumisiani.

Hikipisara tipahtaa otsalta, joten nyt minun on aika rauhoittua vastahakoisesti ja jatkettava lukemisurakkaa! Ajatelkaahan omalle kohdalle näitä asioita jäämättä jumiin napanne ympärille.

Tässä vielä yksi kappaleista joka saa minut toiveikkaan itkuiseksi. Hiphei, Antti Tuisku!

Anteeksi kamala yleistäminen paasausteksissäni, mutta sellaisia kokemuksia minulla on tästä yhteiskunnasta. Voimia ihmiset! Ja kiitos mielikuvitusystäväni kun jaksoitte lukea taas paasaukseni. Nähdellään!
-Miia

Kyllä sika syitä löytää; maa kova, kärsä kipeä.

En ymmärrä ihmisiä, joilla aina on jokin asia huonosti. Ihmisiä, jotka aina vain löytävät uusia valituksen aiheita, eikä välttämättä näe asioiden tai tilanteiden hyviä puolia. Vielä vähemmän ymmärrän niitä ihmisiä, jotka loukkaavat toisia tahallaan omilla negatiivisilla ajatuksillaan ja elämän asenteellaan. Myönnän, lähisuvussani on tällainen ihminen ja aina kun olen hänen lähellään minun tekisi mieli ravistella häntä ja kysyä onko hän tosissaan? Itse olen aika positiivinen ihminen, mutta toivon ettei negatiivisuus ole periytyvä luonnonvara. Uusiutuva luonnonvara se ainakin on. Negatiiviset ihmiset tekevät minut välillä surulliseksi. Välillä tulee sellainen suru josta ei tunnu pääsevän pois. Mutta sitten kun löytää uudelleen sen oman sisäisen auringon, voi olla taas oma itsensä.

MUTTA! Sain tänään historian palautettavasta kotitehtävästä täydet pisteet! Aamu oli lähtenyt fysiikantunnin torkuilla, 'miia sinähän olet julkkis'-kommenteilla ja mukavien ihmisien tapaamisella. Mutta nekään eivät olleet yhtään mitään verrattuna siihen kymppisuoritukseen, sillä olin kerrankin paras, virheetön, täydellinen. Ajattelin laittaa tuon kympin seinälle raameihin kannustamaan tuleviin suorituksiin. Kyllä. Olen perfektionisti, kunnon nisti, hauska tutustua!

 Tänään alkoi myös viiminen vuosi kerhonohjaajana. Kokkikerholaiset olivat ihanan herttaisia, rauhallisia ja eräällä niistä pojista on aivan ihanan suuret siniset tähtisilmät! Voisin maksaa vaikka mitä niistä silmistä..

On tosi turhauttavaa yrittää kehitellä tähän todella pitkää ja viisasta tekstiä, kun pää lyö tyhjää. Aika siis lopettaa tähän tämä merkintä. Kiitos taas mielikuvituslukijani, nähdään taas!

Ja tässä tätä Elton Johnia, ja minun lempi kappaleeni! Ps. 30 days of music - Your favorite song

Hyvää yötä kullat!

-Miia

Söisi kattikin kaloja, vaan ei kastaisi kynsiänsä.

Voi voi tätä työn määrää. Olisi todella paljon kouluhommia minua odottamassa, mutta mitään en saa aikaiseksi. Koneella fabossa kyllä ehdin chattailemaan ja kavereiden kanssa rälläilen, mutta kouluhommille ei vain löydy aikaa. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta kirjan nimeltä 'Näin saat koulusi menemään penkin alle'. Testinumerot joita olen nyt saanut ovat olleet alle 7, kun aiemmat tulokseni ovat yltäneet kahdeksikon paremmalle puolelle! Huonojen testitulosten saaminen ei ole ikinä mukavaa ja aina pieni kyynel tulee silmään siitä hyvästä. Mutta minkäs teet. Jos haluaa hyviä tuloksia, täytyy tehdä työtä. Ei kukaan kissan kynttä kasta kissan puolesta. Eihän?

 Joka tapauksessa, olen miettinyt miten saisin motivaationi takaisin paikalleen. Haluan samanlaisen sisun takaisin mitä tuolla kuvan kissalla on. Itse asiassa haluaisin olla kissa.. Itse asiassa minähän olenkin jonkinlainen kissa. Rawr. Eikö tee vaikutusta? Höh.

Aika turha päiväkirjapäivitys sinänsä tämä. Ouu ou, toivottavasti tämä ei nyt mene siihen että kirjoitan tänne


Joka tapauksessa, päivän biisi, olkaatpas hyvät:

Tänään jumpassa tanssittiin tämän tahdissa. Saipas miettimään asioita ja opinkin ehkä tästä jotain.

Nyt hyvää yötä, minä alan valmistautumaan Big Brotheriin ja sen jälkeen laitan nukkumaan.
Nukkukaa hyvin kultani, nähdään taas seuraavassa kirjoituksessani.

-Miia

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.

Älä sano katsotaan huomenna
jos voit jo tänään sanoa ei.

Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.

Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja kissankello.

Älä sano, no olkoon, jos voikukista
aletaan keittää heikoille keittoa
ja kissankelloilla halutaan soittaa
muurahaisillekin sapeli kouraan.

Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla
että sinut heitetään vailla
vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.

Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se
on pelkkä tauko ennen loppusoiton
pitkää, kiivasta syleilyä.

Älä huokaa jos sinun on huudettava.
Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi
kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,
särkisi ikuisesti aran astiamme.

Älä, älä koskaan suutele otsalle
jos voit suudella suoraan suulle.

~T. Tabermann

Mikäli elät menneessä, on koko elämäsi historiaa.

  Syön persikkaa ja tarkkailen eilen luomaani tekstiä. Voi hyvä tavaton miten paljon minun tekisi mieli muokata sitä ja laittaa parempia sanoja vanhojen tilalle! Mutta olen päättänyt, etten koske siihen enää. Ne sanat valitsin eilen, ja eiliseen ei ole enää kajoamista. Piste. Tärkeintähän on vain tämän päivän teksti ja tämä hetki tässä.
  Siitä huolimatta tänään olen muistellut ja pohtinut menneisyyttäni. Ikävöin joitain asioita sieltä, kuten esimerkiksi sitä, miten joskus olin se pieni pellavapäinen tyttö, joka ei vielä tiennyt isosta pahasta maailmasta mitään. Se oli tähän astisen elämäni onnellisimpia aikoja. Mutta sitten kasvoin isoksi tahtomattani. Kohtasin suuria kompastuskiviä, sain ruhjeita sieluuni ja kompastelin taas. Mutta sieltä minä nousin ylös ja tässä minä yhä olen. Näitä kompastuskiviä yritän nyt kovasti unohtaa ja kieltää, mutta turhaan. Se on osa minua ja olen vieläkin se sama pieni pellavapäinen tyttö kuin olin ennenkin. Vähän varttuneempi pieni vain.

Kuuntelen 'erään' kolmenkoplan versiota Bruno Marsin Grenadesta. Kyllä, olen vieläkin sitä mieltä että Bruno Mars on lipevä, kamala ja käsittämättömän hirveä mies, mutta tämä coveri saa minut lumoutumaan ja pysähtymään. Muutenkin pientä tunnearvoa tässä kappaleessa vaikken Bruno Marsilta tätä kuuntelekaan. Tsihih..

Ja nyt kun olen päässyt näiden cover-esittäjien makuun, haluan esitellä teille, hyvät mielikuvituslukijaystäväni, ihanan Eli Liebin!

Tänään tuli vähän lyhyemmästi asiaa. Mutta uskokaa tai älkää, olen tätäkin lyhyttä väsänyt jo pari tuntia. Ja nyt tulee nukkumaanmenoaika vastaan.

Mutta haluan vielä ylistää Eli Laebin coveroimaa Adelea, että hän jos kuka on se naisten nainen. Ellei hän olisi persoonaltaan täysin erilainen kuin minä olen, pitäisin häntä roolimallinani.

Kiitos tästä päivästä. Ja muistakaa, joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään. Sitä molempiin joka unohtaa.
-Miia


p.s. Tämäkin röllivideo on aika mukaansa tempaava..

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.

Kysyin tuttaviltani, millainen oli heidän ensivaikutelmansa minusta. Saamani vastaukset eivät paljoa eroa toisistaan; olin leppoinen ja mukava emäntä, mutta kuulemma vähän salaperäinen vähäisillä sanoillani ja ylirauhallisuudellani.
 Nimeni on Miia. Olen kyllä hiljainen ihminen uusien tuttavuuksien seurassa, mutta kun olen tutustunut tarpeeksi pitkään ja tunnen oloni turvalliseksi, puhkean persoonallisuuteni kukkaan. Päivän aikana en saata puhua paljoa, ja katseeni saattaa lasittua pitkäksi aikaa yhteen kohtaan, mutta se puhumattomuus purkautuu viimeistään iltaisin paperille ennen nukkumaanmenoa.
 Olen erittäin kiinnostunut kirjoittamisesta, kirjoista ja erityisesti kirjailijoista, joiden pään sisään pääsen matkustamaan kirjojen ja tekstien välityksellä. Unelmoin siitä, että jonain päivänä olisin niin viisas ja niin paljon sanoja, ajatuksia ja ideoita täynnä, että saisin koottua oman kirjan. Ihka oikean, oman painetun kirjan, jonka alareunassa lukee minun nimeni. Olen tyyppi, jonka unelmat eivät milloinkaan jää turhan pieniksi. Äidilläni onkin aina tapana sanoa, että unelmia täytyy olla ja paljon, sillä ne ovat tässä maailmassa ainoita asioita, mitkä eivät maksa mitään. Ja tottahan se on.
   Minua pelottaa ja jännittää tulevaisuus. Haluaisin olla isona lakinainen tai diplomaatti, mutta entä jos en ikinä pääsekään näihin aloihin käsiksi? Entä jos joudunkin Siwan kassalle ja olenkin siellä sitten eläkkeelle asti..? Eikun hetkonen, niin mikä eläke?! Kaikella kunnioituksella Siwan kassatätejä kohtaan tietysti. Tämän takia yritän olla todella skarppina koulussa ja saada parhaita arvosanoja kursseista ja olla kaikessa mukana. Olen mm. lukiomme toinen tutor, sekä oppilaskunnanhallituksen jäsen. On kuulemma hyvä porkkana, kun tietää mihin haluaa lukion jälkeen, mutta minäpä taidan pilata sen hyvyyden stressaamalla ja panikoimalla liikaa. Tsiääh. No, ehkä se siitä..
   Minä rakastan niitä ihmisiä, jotka uskaltavat tuoda omia mielipiteitään ja arvojaan esille, ja niitä jotka pystyvät olemaan omia iloisia, nauravia ja persoonallisia itsejään kaiken sen ankean massaharmauden keskellä. Tällä en missään nimessä tarkoita sitä, etteikö nauravillapersoonaihmisillä saisi olla myös huonoja päiviä, tottakai saa! Mutta joillakin ne huonot päivät vain jatkuvat päiväkausia, ja se saa omankin mielen painumaan maahan. Minä tiedän yhden ihmisen, jolla en ole nähnyt huonoa tuulta, ja jonka iloisuus saa minutkin hihkumaan iloisuuden loisteesta! Hän on tietenkin ihana Anna Puustjärvi!

En odota tältä nettipäiväkirjaltani itseasiassa yhtään mitään muuta, kuin sitä että kehittyisin vähän kirjoittajana ja saisin näitä sekavia ristiin rastiin juoksevia ajatuksiani edes hieman pysymään aisoissa!
--
Tässä oli tämä pakollinen aloitustekstini. Eikö ne aloitustekstit ole juuri niitä päiväkirjan vaikeimpia tekstejä? Voi olla että jotain olennaista jäi puuttumaan, mutta sillähän ei ole nyt väliä. Ajattelin, että linkkaisin jokaisen tekstin perään jonkin kappaleen, jota kuuntelin sinä päivänä paljon, joku mikä kolahti tai jokin minkä vain haluan jakaa päiväkirjassani.

Olen seurannut tätä videon kolmenkoplaa jo jonkin aikaa, ja he ovat aivan mielettömiä cover-biisien tekijöitä! Tässä pientä maistiaista kyseisestä kokoonpanosta, ja jos tykkäätte niin youtubestahan löytyy aina lisää. ;)
Tämän videon myötä nyt hyvää yötä!
-Miia

p.s. Olen rakastunut.